Ryhmä poikia oli kelkkailemassa talvellakin sulana virtaavan voimalaitoksen kanavan varrella. Kanavan reuna oli varustettu suojakaiteella onnettomuuksien välttämiseksi. Siksipä nämäkin pojat antoivat kelkkojensa kiitää vauhdilla mäen päältä suoraan sulaa kanavaa kohti. Vauhdin pysähdyttäminen tapahtui yleensä kaiteeseen käsin kiinni tarttuen. Aikuiset varoittelivat poikia puuhasta, mutta pojatpa eivät siitä välittäneet. Vauhdin hurma ja jännittävä vaarallisuus kiehtoivat.

Eräällä laskulla sai yksi pojista kelkalleen erittäin lujan vauhdin ja siitä johtuen hän ei pysynyt kelkassa istuallaan. Kun rannan kaide oli edessä ei hän enää ylettynytkään ottamaan siitä kiinni. Niinpä poika syöksyikin kelkkoineen virtaan.

Tapahtuma nähtiin kanavan yli johtavalla sillalla. Sieltä hyppäsi eräs opiskelija poikaa auttamaan. Hän joutui tekemään rohkean liikkeen; silta oli korkealla ja virta oli voimakas. Mutta hän onnistui ja pääsi kiinni virrassa ajelehti vaan poikaan. Samalla virta vei heitä molempia, nutta nyt vahvemmat kädet pitivät poikaa ylhäällä. Toiset tapauksen nähneet hälyttivät pelastajia. Jonkin ajan kuluttua heidät saatiin ylös kanavasta.

Molemmat vietiin sairaalaan toipumaan. Poika pääsi pois samana päivänä, mutta rohkea pelastaja ei. Hän oli saanut vettä keuhkoihinsa ja sen poistaminen vei aikaa. Monet hänen toverinsa sanoivat: "Sen pojan takia saat kärsiä tarpeettomasti." Toiset taas sanoivat: "Ellei hän olisi uhrautunut, olisi se poika hukkunut." Ymmärrämme molempien olleen oikeassa.

Kirkkovuosi on tuonut eteemme toisten edestä, meidänkin puolestamme, uhrautuvan ja kärsivän Jeesuksen. Meidän Vapahtajamme on kärsinyt kuoleman ristillä syyttö mänä ja viattomana. Kun toinen uhrautuu toisen puolesta, silloin on kysymys sovituksesta. Kristus on sovittaja. Ellei Hän olisi sitä tehnyt Jumalan suunnitelman huipentumana, me olisimme tuomitut ajautumaa lopulliseen tuhoon, eroon Jumalasta.

Luetaan Kotien rukouskirjasta sivulta 77.